Delfoi-koulutus on ylittänyt uhmaiän

Delfoi-opiskelijat ovat kohdanneet toisiaan Otavan Opiston pajoissa jo viiden vuoden ajan. Kurssin viisivuotisjuhlan kunniaksi seuraavassa tekstissä pysähdytään hetkeksi tarkastelemaan Delfoi-kurssin menneisyyttä, nykyhetkeä ja tietysti tulevaisuutta.

Delfoi-koulutus on ylittänyt uhmaiän

Kirjoittajat: Jenni Linturi, Hannu Linturi, Anita Rubin

Aluksi

Menetelmäosaamista ja tukea opinnäytteen tai tutkimuksen toteuttamiseen tulevaisuudentutkimuksen alueella on niukasti tarjolla. Tulevaisuudentutkimuksen VerkostoAkatemian (TVA) opiskelu on mahdollista vain joidenkin yliopistojen sivuaineopintoina. Pääainevaihtoehtona tulevaisuudentutkimusta on Suomessa tarjolla vain englanninkielisenä Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskuksessa. Metodin käytön ja oppimisen kysyntä on hajautunutta sekä maantieteellisesti että toimi- ja tieteenalojen näkökulmasta. Tätä pirstoutunutta tarvetta tyydyttämään rakennettiin ensin vuonna 1998 eDelfoi-verkkometodiohjelma asiantuntijoiden käyttöön. Vuonna 2005 järjestettiin Delfoi-koulutus yhteistyössä Otavan Opiston, Metodixin ja Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen kesken.

Delfoi koulutuksen tarkoituksena oli ja on tarjota oppi- ja oppilaitosrajat ylittävää menetelmäkoulutusta, jossa deweylaisittain annetaan työn ja tekemisen opettaa siinä kuin opettajankin, jonka tehtäväksi tulee enemmänkin organisoida ja suunnitella oppimisen ympäristöä, prosessia ja dramaturgiaa. Oppimisen dramaturgiassa merkittävä osa on ensinnäkin opittavalla metodilla, joka itsessään sisältää oppimisprosessin, jonka loppu on avoin, koska se sijaitsee tulevaisuudessa. Toiseksi, oma tärkeä osansa oppimisen organisoinnissa on metodiasiantuntijoilla, jotka tuodaan mukaan oppimistilanteisiin tietoiskujen ja ohjauksen kautta. Kolmanneksi, tärkeää on aikaansaada vertaisvuorovaikutusta, jonka avulla voidaan purkaa koulutuksen resursoinnin niukkuusongelmia.

Tässä artikkelissa tarkastelemme Delfoi-verkkokurssia neljältä eri suunnalta. Ensinnä tarkastellaan metodia ja sen toteuttamiseen suunniteltua eDelfoi-verkkoympäristöä. Toiseksi kuvataan sitä, miten Delfoi-koulutus on organisoitu ensin autenttiseen tutkimusympäristöön ja sittemmin myös sosiaaliseen mediaan. Kolmanneksi esitellään miten muuten pirstoutunut ja yksilöitynyt koulutusohjelma yhteisöllistetään ja rytmitetään kuukausittaisten työpajojen kautta. Samalla avataan Ivan Illichin modernin yhteiskunnan kritiikkiä, jonka ideoita Delfoi-konseptissa sovelletaan. Viimeiseksi annetaan ääni omapäiselle oppijalle ja tulevaisuuspedagogiikalle. Omapäisiä tai ei, Delfoi-koulutukseen on viiden vuoden aikana osallistunut nelisen sataa aikuisopiskelijaa.

Delfoi on tulevaisuuden menetelmä

Delfoi-menetelmä on tulevaisuudentutkimuksen tieteenalalla kehitetty asiantuntijamenetelmä, jonka avulla saadaan esille sekä valistuneita arvauksia että perusteltuja mielipiteitä tulevaisuuden mahdollisuuksista ja vaihtoehdoista, siitä, millainen tulevaisuus saattaisi tutkittavan asian tai alan asiantuntijoiden mielestä olla. Luonteeltaan Delfoi on laadullista tutkimusta, mutta erityisesti verkkopohjainen tekniikka mahdollistaa myös laajat ennustetyyppiset kyselyt ja kvantitatiivisiin mittaustuloksiin pohjautuvat trendiennakoinnit. Delfoita voidaan luonnehtia haastattelu- tai kyselymuotoiseksi tutkimustekniikaksi, jossa strukturoidun (muovaamalla rakennetun) vuorovaikutusprosessin avulla pyritään saamaan esiin asiantuntijoista kootun ryhmän eli paneelin jäsenten tieto, myös hiljainen tieto, ja oletukset jostain tutkittavasta asiasta tai ilmiöstä.

Delfoi on hyödyllinen menetelmä silloin, kun tutkittava asia tai ilmiö on kompleksinen, maantieteellisesti tai ajallisesti laaja-alainen tai sellainen, että se käsittelee arkaluonteisia tai hankalasti määriteltäviä asiakokonaisuuksia, ja sitä koskevat tulevaisuusmahdollisuudet (futuribles) ovat avoimia. Tyypillisesti Delfoi on vahvimmillaan yhteiskunnallisten kiistakysymysten käsittelyssä. Metodi soveltuu myös asetelmaan, jossa halutaan tutkia ilmiötä, josta on eri syistä ongelmallista puhua avoimesti. Tyyppiesimerkki siitä on Poliisiammattikorkeakoulun huumebarometri, johon on haluttu asiantuntijoita myös lain tuolta puolen.

Pohjimmiltaan Delfoi on kommunikaatiomenetelmä. Sen käyttövoima on kohtaamisissa, dialogissa ja monien äänien tulevaisuustestissä. Dialogisuuden ja moniäänisyyden käsitteet ovat sujahtaneet Delfoi-kurssille venäläisen kirjallisuustutkijan Mihail Bahtinin teorioista. Dostojevskin ja Rabelaisin tutkijana tunnetuksi tullut Bahtin (1995) tarkasteli erityisesti moniäänisyyden ja dialogisuuden hetkiä kirjallisuudessa. Bahtinin ajatukset on ulotettu Delfoi-koulutukseen vähintään metaforisella tasolla.

Dialogi voidaan määritellä kahden tai useamman yksilön väliseksi ei-autoritaariseksi kommunikatiiviseksi suhteeksi, jonka tarkoituksena on uuden luominen ja yhteisen ymmärryksen synnyttäminen. Erilaisia näkökulmia ei pyritä sulattamaan yhdeksi ainoaksi totuudeksi. Tarkoitus ei ole löytää vain parasta argumenttia vaan synnyttää kohtaavaa ja sitä kautta uutta luovaa moniäänisyyttä. Moniäänisyydellä Bahtin tarkoittaa äänten, puhujien ja mielipiteiden erilaisuutta ja itsenäisyyttä suhteessa toisiinsa.

Surowieckin (2004) joukkojen viisaus-teoriassa samalla asialla ovat termit diversiteetti (diversity) ja itsenäisyys (independence). Kullakin osallistujalla pitäisi olla oma itsenäinen äänensä ja erilaisia ääniä pitäisi olla riittävästi. Jazz-metaforaa käyttäen dialogissa kullakin jäsenellä on kyky soittaa solistisesti. Loistavin jazz nousee soittajien kyvystä käydä musiikillista debattia toinen toisensa kanssa kukin oman soittimensa ja melodian kuljetuksensa kautta. Nautittavaa yhteissoittoa syntyy, kun solisti osaa myös vetäytyä taustalle tukemaan toisten instrumenttien soittajia. Dialogisuuden ytimessä on kyky aktiivisesti ja toista inspiroiden ensin kuunnella ja jatkaa sitten omassa osuudessaan toisen tuomista elementeistä eteenpäin, väitellen, kyseenalaistaen ja tehden kirkkaita synteesejä. Tällaista yhtyesoittoa Delfoi-kurssimuotokin tavoittelee.

eDELFOI – lomakkeista verkkoon

Delfoi-prosessi käynnistyy tavallisesti kyselylomakkeesta. Lomake koostuu tulevaisuuteen kohdistuvista väitteistä, joiden toteutumisen todennäköisyyttä asiantuntijaryhmä — jota nimitetään paneeliksi — arvioi. Delfoi-prosessia vetävää tutkijaa kutsutaan manageriksi, joka prosessin käynnistävän kyselylomakkeen lisäksi on valinnut monenlaista asiantuntijuutta omaavan paneelin. Panelistit arvioivat tulevaisuusväitteitä ja perustelevat valintojaan anonyymisti. Panelistien anonymiteetti onkin yksi Delfoi-menetelmän tärkeimmistä ominaisuuksista. Vastausten perusteella manageri suunnittelee toisen kyselykierroksen. Samalla tavalla voidaan edetä jatkokierroksille.

Useimmiten Delfoi toteutetaan kolmena kierroksena. Prosessissa voidaan joko tavoitella asiantuntijapaneelin konsensusta tai sitten päähuomio on siinä, että löydetään useita perusteltuja tulevaisuuden vaihtoehtoja. Tuloksena voi olla esimerkiksi joukko skenaarioita tai niitä “ohuempia” tulevaisuuskuvia. Joskus Delfoin tarkoitus voi täyttyä myös siten, että esiin nousee jokin aidosti uusi, ennen huomaamaton, konsensuksen rikkova tai yllättävä tulevaisuuskulun vaihtoehto tai mahdollisuus, jota voidaan sitten lähteä työstämään yhdessä eteenpäin. (Ks. lisää esim. Linstone & Turoff 2002; Kuusi 1996, 1999.)

1990-luvun loppupuolelle asti Delfoi-tutkimukset toteutettiin kirjepostina, jolloin kierrosten väliset tehtävät ja erot olivat selkeät. Ensimmäisen kierroksen kirjeessä oli kyselylomake ja siinä tilaa kommenteille. Toisen kierroksen kirjekuoreen koottiin tuloksia ensimmäisestä kyselystä, jonka vastausten pohjalta kyselylomake oli muokattu toisen kierroksen tarpeisiin jatkokommentoitavaksi. Sama kuvio toistui kolmannella kierroksella, joten asiantuntijoilla oli siis kaksi tilaisuutta kommentoida kirjallisesti muiden kommentteja. Menetelmä oli hidas ja aikaavievä ja sitä kautta kallis.

Viime vuosina Delfoille on kehitetty uusia “menetelmämurteita” ja käyttökohteita (Linturi 2007), joissa sovelletaan sekä verkkoteknologian että -median nykykehitystä. Delfoi-tekniikkaa voidaan pitää nykyvaiheessaan sillanrakentajametodina, joka kelpaa yhtä hyvin akateemisen opinnäytteen päämenetelmäksi kuin työyhteisön kehittämisen työkaluksi. Menetelmää on viime vuosina hyödynnetty paljon eri alojen tulevaisuussuuntautuneissa opinnäytetöissä sekä yliopisto- että ammattikorkeakoulutasolla ja erilaisissa tutkimushankkeissa sekä yliopistoissa että käytännön työelämässä ja yritystasolla mm. strategiatyön osana. Lisäksi itse menetelmän kehitystyössä Suomessa ollaan oltu edelläkävijöitä (ks. esim. Linstone & Turoff 2002_; Kuusi 1996, 1999; Tapio 2002).

Internet-Delfoissa on mahdollisuus synkroniseen vuoropuheluun asiantuntijoiden kesken. Ensimmäisen Delfoi-kierros rytmitetään esimerkiksi kahteen vaiheeseen, jolloin kukin asiantuntija ensin vastaa kyselyyn ja kommentoi sitä. Toisessa vaiheessa hän saa nähtäväkseen vastausjakaumat, jolloin hän pääsee kommentoimaan toisten osallistuvien panelistien kommentteja. Panelisti voi vasta- ja lisäargumentoida sekä omien näkemystensä puolesta että toisia vastaan, ja kun muilla on sama mahdollisuus, keskustelu haarautuu ja argumentointi kehittyy jo ensimmäisen kierroksen jatkovaiheessa. Jos vapaa kommentointi ja omien vastausten muuttaminen sallitaan, ensimmäinen Delfoi-kierros kurottuu toteuttamaan jo perinteistä toista kierrosta. Toinen kierros on kuitenkin varsinainen argumenttikierros, jossa syvennetään ja laajennetaan ensimmäisellä kierroksella esitettyjä perusteluja ja niistä noussutta keskustelua.

Internet-pohjaisessa Delfoissa perinteiset kierrokset voivat iteroitua toisiinsa myös taaksepäin. Mikään tekninen syy ei estä paluuta aikaisempaan. Olennaista on edesauttaa paneelin ryhmäkommunikointia ja mahdollisuutta ongelmanratkaisuihin. Manageri auttaa asiantuntijoita säästämään energiaansa olennaiseen. Panelistien ei välttämättä tarvitse reagoida kaikkiin väitteisiin vaan niihin, joiden suhteen he tuntevat osallistumisen ja sanomisen tarvetta. Asiantuntija-arvioiden on todettu laadullisesti paranevan, jos panelistit voivat myös reflektoida vastauksensa luotettavuutta. (Turoff & Starr 1996.)

eDelfoin ensimmäinen verkkoversio julkaistiin jo vuonna 1998. Nykyisessä eDelfoi-ympäristössä voidaan suunnitella, toteuttaa, dokumentoida ja raportoida kyselyjä, selvityksiä, keskusteluja ja tutkimuksia. Ohjelmisto tukee kyselyiden laatimista ja kierrätystä. Managerilla on käytössään kolme erilaista työtilaa (kysely, tulokset, keskustelu), joita hän voi avata ja sulkea erilaisina yhdistelminä tukemaan paneelin kommunikaatiota ja tiedon muodostusta. Valittavissa on myös nopea ja reaaliaikainen yhden kierroksen Real-Time Delphi -metodikonsepti.

eDelfoi-ohjelma on suunniteltu monimuotoiseen, metodirajat ylittävään käyttöön. Ohjelmalla voidaan toteuttaa yhtä hyvin laaja-alaisia survey–tutkimuksia kuin pitkäkestoisia ja toistuvia barometreja. Uusin eDelfoi-versio sisältää myös englannin- ja kiinankieliset käyttömahdollisuudet. Verkon kyky ylittää paikkaa ja aikaa sekä kulttuuria koskevat rajoitukset mahdollistaa myös verkossa ja sen työkaluilla toteutettavien kurssien maapalloistumisen. Vuosina 2009-2010 Suomen lisäksi Delfoi-verkkokurssille on osallistuttu Saksasta ja Kiinasta. Kielimuurien ylittämiseksi ohjelmiston ohjeistus on laadittu yksinomaan videoklippien avulla. Ohjelmiston käyttötilanteita on taltioita 1-2 minuutin mittaisiksi täsmäohjeiksi siitä, miten Delfoi-panelistin tai -managerin pitää missäkin tilanteessa toimia.

Delfoi- oraakkeli verkossa

Kun Delfoi-koulutus aloitettiin v. 2005, verkko-opinnot organisoitiin suoraan tutkimus- eli eDelfoi-ohjelmistoympäristöön. Opinnot käynnistettiin ja käynnistetään edelleen Delfoi-simulaatiolla, jossa kurssin ohjaajat toimivat managereina. Opiskelijat kutsutaan aidoin kutsukäytännöin panelisteiksi Delfoi-tutkimukseen, joka joko perustuu äskettäin toteutettuun todelliseen tutkimukseen tai valmistelee sellaista. Hyvä esimerkki tästä on Opetushallituksen käynnistämä Oppimisen tulevaisuus -barometri, jonka tutkimusprosessiin ilmoittautui 12 Delfoi-opiskelijaa ja harjoittelijaa. Heidän avullaan viimeisteltiin lopulliset tulevaisuusväitteet, analysoitiin valitut paneelit. Opiskelijat ovat mukana myös Delfoi-kierrosten analyysissa ja raportoinnissa. Tarkoituksena on se, että omaa tutkimusta aloittaessa omat panelistikokemukset ovat tuoreena mielessä. Opiskelun luonnollisena huipentumana onkin oman Delfoi-tutkimuksen suunnittelu ja toteuttaminen joko yksin tai tutkimusryhmänä. Opintojen arviointi perustuu tutkimusnäyttöihin. Jokaista työprosessia ja lopputyötä arvioi toisistaan riippumattomasti kaksi metodiasiantuntijaa.

Alkuperäinen opintojen autenttinen ja näyttöön perustuva prosessimalli on edelleen käytössä, mutta ajallisesti hajautettuna ja tapauskohtaisesti muuntuvana. Opiskelijoita ei enää rekrytoida vain lukukausien alussa, vaan opiskelut on mahdollista käynnistää milloin vaan. Sen on mahdollistanut oppimisympäristön laajentaminen sosiaaliseen mediaan.

Toinen olennainen Delfoi-oppimisen näyttämö, sosiaalisen median Ning-alusta (http://edelfoi.ning.com), otettiin käyttöön vuoden 2008 alussa, kun ensin oli kokeiltu Facebookia. Facebook-ryhmä jouduttiin kuitenkin hylkäämään, koska merkittävä osa Delfoi-yhteisöstä vierasti kokonaan avointa toimintaympäristöä. Vuonna 2010 Ning-ympäristö on kokoavin Delfoi-areena, jossa tavoitteellisen ja systemaattisen opinnoinnin rinnalla tapahtuu paljon muutakin. Kukapa olisi osannut ennustaa, että kaikkein suosituimmaksi alakulttuuriksi nousee ryhmä nimeltä “Runoja tulevaisuudesta ja olevaisuudesta”. Kirjoitushetkellä runoja ja kommentteja on nelisen sataa ja joka päivä runoja tulee lisää. eDelfoi-Ningin etusivu on avoin, mutta muihin palveluihin pääsee vain maksuttoman rekisteröinnin jälkeen.

Sosiaalisen median luonteeseen kuuluu, että kaikki voivat tuottaa aineistoa. Niin myös tapahtuu. Perusrytmiä ja ehkä vähän -ryhtiäkin yhteisömediaan tulee viikkotiedotteista ja työpajoista. Jokaisesta pajasta syntyy kymmenittäin ellei sadoittain dokumentteja: blogeja, powerpoint-esityksiä, videoita, valokuvia, kysymyksiä ja vastauksia, kommentteja ja keskusteluja. Työpaja-aktiviteeti lähetetään myös verkkoon (Adobe Connect Pro) ja esitykset tallennetaan. Videoesityksissä ja -tallenteissa äänessä ovat enimmäkseen menetelmän tai kulloisenkin teeman asiantuntijat. Muulloin yhteisöjäsenet tuottavat ajankohtaisen metodiaineiston (blogit, videot, kalvot), tutkimusdokumentaation (keskustelut, raportit) ja merkittävän osan koulutustoimintaa (korkeakoulujen metodiopinnot). Systemaattinen tutkimustietokanta kertyy edelleen eDelfoi-ympäristöön (http://www.edelphi.fi), joka on toiminnallisesti linkitetty kehittäjäyhteisön Ning-sivustoon.

Sosiaalinen media on lisännyt dialogia ja myös polylogiaa eli monenkeskistä toimintaa. Asiantuntijamonologit on työpajojen asiantuntijatietoiskuja lukuunottamatta korvattu dialogeilla (ohjauskeskustelut) ja monenkeskisillä keskusteluilla. Vertaistoiminta on lisääntynyt ja metodioppimiseen on tarjolla monia väyliä. Nopeasti muuttuva toimintaympäristö muuttaa myös opetuksen ja ohjaajien roolia, jotka alun alkaenkin on suunniteltu vaihtoehtoistamaan ja jossain määrin myös kyseenalaistamaan opetuksen vakiintuneita tapoja.

Delfoi-koulutuksen vastuuryhmä koostuu tämän artikkelin kirjoittajista. He vastaavat koulutussuunnittelusta, organisoinnista, ohjauksesta ja arvioinnista. Perinteistä kouluopetusta on vähän jos ollenkaan. Sitä tärkeämpää on saattaa asiantuntijat suoraan yhteyteen uusien metodikäyttäjien kanssa. Tähän tarkoitukseen on luotu metodiasiantuntijoiden kehittäjäyhteisö, johon kuuluvat kaikki Suomessa Delfoi-menetelmää kehittäneet ja tutkineet henkilöt. He vierailevat säännöllisesti työpajoissa ja osallistuvat töiden ohjaamiseen verkossa. Pajojen yhteydessä tuotetaan menetelmäopin kannalta keskeisiä tietoiskuja asiantuntijaesityksinä. Tapaamisten yhteydessä toteutetaan myös Live-Delfoi-tapahtumia, joissa risteytetään perinteinen lähipaneeli Real-Time Delphi-konseptin kanssa. Kerran vuodessa kehittäjäyhteisö kootaan pohtimaan jotain ajankohtaista menetelmän kehityspiirrettä. Kaikki tapahtumat järjestetään avoimina niin, että ne ovat samalla osa Delfoi-opiskelua.

Kahteen verkkoympäristöön (eDelfoi ja Ning) on syntynyt laaja metodiaineisto mukaanlukien satoja tutkimuksia, jotka mahdollistavat myös itse(näisen)opiskelun. Merkittävä osa oppimista on lähteiden, kontaktien, mallien ja esimerkkien hakemista ja nämä kaikki voidaan tavoittaa eDelfoi-Ningin kautta. eDelfoi-Ningissä on tammikuun lopussa 2010 320 jäsentä, joiden intressit hajautuvat ajasta ja tilanteesta toiseen. Kaksi vuotta on lyhyt aika arvioida ympäristön trendinomaista tulevaisuutta, mutta sillä ei voi olla olematta merkitystä, että kaikki vähänkään merkittävämpi Delfoi-metodologiaan liittyvä anglo-amerikkalais-pohjoismaalainen tieto löytää tiensä yhteisön yhteisiin tietovarastoihin. Vielä dynaamisempaa tietoa kertyy tutkimusprosesseista, -koulutuksista ja -kokeiluista, joihin kehittäjäyhteisön jäsenet osallistuvat. Se tieto on käytettävissä sekä datana että raportteina eDelfoin tietokannoissa.

Viimeisin kehityspiirre on ollut uusien organisaatioiden liukuminen molempien ympäristöjen sisään. Taustalla ovat poikkeuksetta henkilökohtaiset kontaktit, jotka kasvavat organisaatioiden väliseksi yhteistyöksi. Kestävimmät suhteet syntyvät, jos toiminta ei edellytä rahansiirtoja tai erillisiä sopimuskäytäntöjä. Delfoi-ympäristöissä on omina tai sekaryhminä opiskellut sekä tiede- että ammattikorkeakoulujen opiskelijaryhmiä että aikuisopiskelijoita ja lukiolaisia. Yksi uusimmista Delfoin kehittäjäyhteisöön perustetuista ryhmistä on Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen tieteellisten menetelmien kurssin ryhmä. Siinä vaiheessa, kun instituutiot alkavat pyrkiä valloittamaan “villinä ja vapaana” toiminutta kurssia ja sen oppimisalustoja, kannattaa valpastua ja terästää aistit. Vaara on se, että vahvojen ja vakiintuneiden instituutioiden hierarkiat ja tarpeet siirtyvät Delfoi-ympäristöihin ja monimuotoisuus häviää.

Kurssin akateemistuminen ei ole toivottavaa eikä tavoiteltavaa. Sen sijaan toivottavaa on yliopiston kurssi- ja oppimismaailman perinteisesti hierarkisten rakenteiden muuttuminen ja kehittyminen monimuotoisempaan ja horisontaalisempaan suuntaan. Tavoitteena on, että sen sijaan, että Delfoi-kurssi ja oppimisympäristö sopeutettaisiin jonkin jo olemassaolevan instituution tarpeisiin, otetaankin instituution alla toimivia ryhmiä kädestä ja lähdetään yhdessä uuteen suuntaan, rakentamaan jotain ihan uutta. Nyt kokeiluvaiheessa esimerkiksi yliopistotason menetelmäkurssilaiset joutuvat ottamaan kantaa muissa oppilaitoksissa ja erilaisella tiedon tasolla ja tietämismaisemassa olevien muiden opiskelijoiden ja tutkijoiden keskusteluun, töihin ja ajatteluun. He saavat myös osallistua autenttiseen Delfoi-tutkimukseen ja analysoida sen välituloksia osana omaa kurssiaan. Kokeilu tuottaa uutta tietoa myös siitä näkökulmasta, millä tavalla korkeakouluopetusta voidaan kehittää.

Illichlainen työpaja

Kolmas Delfoi- kurssin oppimisen näyttämö on työpaja. Se on tärkeä koulutuksen joka kuukausi toistuva rytmittäjä, johon kerätään intellektuaalisia ja sosiaalisia panoksia. Ilman pajoja kumpikin verkkoympäristö olisi olennaisesti tyhjempi sekä aineistoista että toiminnasta olkoonkin, että myös pajaosallistuminen on tehty mahdolliseksi verkon kautta. Pajoissa keskitytään meneillään olevien opinnäytetöiden ja tutkimusten ohjaukseen ja eteenpäinviemiseen. Työpajoissa metodiasiantuntijat esitelmöivät ohjauksen lisäksi ajankohtaisista teemoista ja tutkimuksista. Vaikka työpajojen fokus on oman työn eteenpäin viemisessä, osallistujille tarjotaan myös mahdollisuus osallistua samaan aikaan järjestettävien rinnakkaispajojen ohjelmiin, joissa käsitellään mm. verkkopedagogiikkaa, sosiaalista mediaa ja tieto- ja viestintätekniikkaa. Paja-aktiviteetit välitetään myös verkkoon, joka on pajojen välillä yksinomainen toimintaympäristö.

Työpajatoiminnalla edistetään asiantuntijainstituutioiden muodonmuutosta. Eksperttiys sitä tukevine koulutusohjelmineen on teollisessa kehitysvaiheessaan luonut vaurautta ja hyvinvointia, mutta on sittemmin alkanut muodostua myös kehityksen esteeksi. Pajakonseptia on inspiroinut etenkin Ivan Illichin (1971, 1973, 1975, 1977, Saurén 2008) anti-institutionaalinen ohjelma, joka perustuu neljään kriittiseen havaintoon. Mielenkiintoista on, että Illich teki havaintonsa ja kehitti ohjelmansa jo 40 vuotta sitten. Seuraavassa luvussa esittelemme tarkemmin Illichin kritiikkiä, jolla on keskeisesti vaikuttanut Delfoi-koulutuksen muotoutumiseen.

Ensimmäinen Illichin kritiikki kohdistuu syvenevää institutionaalistumisprosessia vastaan. Eri yhteiskuntaelämän lohkot kuten opetus (ja opettajuus), terveydenhoito tai energiahuolto on privilegioitu koko ajan vaikutusvaltaansa lisääville instituutioille, joita edustavat esimerkiksi ammatti- ja toimialojen etujärjestöt. Ne määrittelevät ja samalla rajaavat oman tiedon- ja toiminnanalansa normit tavalla, jossa yhä suurempi osa ihmisten arkisesta toiminnasta ohjautuu asiantuntijoiden kautta. Siitä, että näin on toimittu, on seurannut paljon hyvää. Pisa-menestyksen syistä tärkeimpiä on se, että suomalaiset opettajat saavat yliopistotasoisen koulutuksen. Ennen pitkää hyödyt kuitenkin vähenevät, kun instituutio yhä tarkemmin normittaa, kenellä on valtakirja toimia ja millä ehdoilla se tapahtuu.

Asiantuntijainstituutiot pyrkivät lisäämään merkitystään sekä laajenemalla että kohottautumalla yhteiskunnallisessa hierarkiassa. Keskeinen keino siinä on nostaa koulutustasoa ja sulkea ammattikunta. Asemien tavoittelulla on ollut negatiivisia seurauksia yhteiskunnalliselle koheesiolle, kun kapeat intressinäkökulmat estävät näkemästä kokonaisvaltaisempaa toimintadynamiikkaa. Seurauksena on ollut jyrkästi rajattuihin asiantuntijuus- ja ammattirakenteisiin jakautunut todellisuus, jossa kehityskulkujen kokonaisvaltainen haltuunottaminen on vaikeutunut ja ilmiöiden ja asioiden todellisten syy- ja seuraussuhteiden ymmärtäminen ovat vähitellen hämärtyneet, kun tapahtumista on eri ryhmissä tarkasteltu vain sen oman asiantuntijuuden läpi.

Taloudellisessa kasvuvaiheessa jakopolitiikka on tyydyttänyt osapuolet. Asetelma on kuitenkin muuttunut, kun erikoistumiseen ja eriytymiseen perustunut kasvudynamiikka on syönyt kehityseväänsä. Muuttuneessa toimintaympäristössä todellisuus ei enää suostu asettumaan niiden rajojen sisälle, joita asiantuntijainstituutiot ovat sille perinteisesti asettaneet. Uusia eväitä haetaan klustereista ja verkostoista, jotka purkavat kommunikaation ja ymmärryksen umpiperiä.

Yksi verkko- ja pajakohtaamisten tarkoitus on luoda fyysinen ja virtuaalinen tila dialogeille ja rajanylityksille monien instituutioiden katveeseen, rakoihin ja väleihin. Huomio kiinnittyy rajapintojen ja solmukohtien dynamiikkaan ja niiden välisistä jännitteistä nouseviin uusiin, mielenkiintoisiin ilmiöihin. Yllättäviä yhteistyömahdollisuuksia syntyy, kun kansalaismedian aktivistit kohtaavat tietotekniikan guruja tai kriisitilanteiden viranomaisverkostoja tutkiva Maanpuolustuskorkeakoulun majuri kohtaa toisen väitöstutkijan, joka Oulussa selvittää mahdollisuuksia luoda itsenäisten tietotekniikkayritysten yhteisiä verkostoliiketoimintasuunnitelmia. Asiantuntijuus laajenee ja syvenee, kun se kohtaa toisen ja erilaisen eksperttiyden. Tärkeä taustatekijä on se, ettei eri suunnilta tulevilla asiantuntijuuksilla ole keskenään minkäänlaista kilpailusuhdetta.

Pajassa tapahtuva osaamisten pölyttäminen tehoaa toiseen Illichin kuvaamaan modernin maailman ansaan, joka liittyy asiantuntijuuteen. (Illich 1971, 1973, 1975; Illich et al. 1977) Illichin mukaan eksperttiys ylläpitää puutetta ja riippuvuutta asiantuntijasta. Kun asiantuntijuutta lisätään, asianosaisuus vähenee. Asiantuntijuuden merkityksen kasvaessa kansalainen irrotetaan kyvystä ratkaista omia asioitaan. Pajoissa ei mitätöidä asiantuntijuutta sinällään vaan saatetaan erilaiset asiantuntijuudet kohtaamaan toisiaan.

Kaikissa pajoissa on läsnä kolme asiantuntijuutta: metoditietämys, tulevaisuudentutkimuksen laaja-alainen osaaminen ja verkko-ohjelmistotieto. Sen lisäksi jokaisessa pajassa on omat erityisteemansa ja niiden problematiikkaa avaavat asiantuntijat. Tämä tekee pajatilanteesta jännittävän: raja opettajan ja opetettavan välillä hämärtyy. Hierarkiat katoavat, kun kaikki oppivat toisiltaan ja opettavat toisiaan. Hyvä esimerkki pajatoiminnan generatiivisesta voimasta on joulukuun 2007 paja, jossa perustettiin Sometu-verkosto http://sometu.ning.com (sosiaalinen media opetuksen tukena). Tässä verkostossa on kohta jo 2000 jäsentä.

Ratkaisuksi sulkevan asiantuntijuuden lisääntymiselle Illich ehdottaa koulutus- tai oppimisverkkoja (educational or learning webs), jotka perustuvat autenttiseen oppimiseen, jakamiseen ja välittämiseen (learning, sharing and caring). “Learning webs”-verkostot vetoavat yhteisöllisiin hyveisiin kuten ihmistenväliseen kanssakäymiseen ja vastavuoroisuuteen (conviviality, mutuality). Tässä suhteessa Delfoi-paja esiintyy vahvimmillaan.

Tulevaisuudentutkimus on jo valmiiksi monialainen, jolloin erikoistumisalojen rajanylitykset tapahtuvat jo kehittäjäyhteisössä luonnostaan. Tulevaisuusorientoitunut metodi yhdistää myös koulutuksen, tutkimuksen ja yhteisöjen kehittämistoiminnan. Opinnäytteiden lisäksi pajoissa on viime vuosina toteutettu useita kansallisia tutkimusprojekteja mm. metsäklusterin, elintarvikealan, sosiaali- ja terveyssektorin ja aluepolitiikan tulevaisuudesta. Vastikään käynnistettiin Opetushallituksen tilauksesta Oppimisen tulevaisuus -barometri, joka on jatkoa Opetusministeriön Sivistysbarometrille.

Tuotteistamisprosessi on Illichin kolmas kritiikin kohde. Hänen mukaansa oppimisesta on tullut hyödyke ja, kuten kaikista markkinahyödykkeistä, siitä on tullut taloudellisin termein niukka. (Illich 1971, 1975). Illich päätyy puolimarxilaisin äänenpainoin samaan käsitykseen kuin ystävänsä Erich Fromm. Olemisen (being) tilalle virtaa jatkuvasti lisää omistamista (having). Paja-konseptissa olemista ja omistamista ei kuitenkaan laiteta vastakkain. Valtaosa Delfoi-opiskelijoista tekee korkea-asteen lopputöitä ja on kiinnostunut myös formaaleista opintopisteistä. Se ei estä sitä, että itse kohtaamisen ja tekemisen tapa on omiaan vahvistamaan itseisarvoista oppimisen motiivia.

Pajayhteisön luonteeseen kuuluu se, että monet sinne päätyvistä nuorista tutkijoista ovat monilahjakkuuksia — ihmisiä, joilla on monta erilaista kiinnostuksen kohdetta, osaamisaluetta, kykyä tai, jos niin halutaan sanoa, lahjakkuutta. Usein heillä on ollut vaikeuksia löytää sellaista tieteellistä tai koulutuksellista kotia, jossa he tuntisivat, että tämä heille ominainen monen eri osa-alueen kokonaisvaltainen käyttö olisi mahdollista. Monitieteisyyden lisäksi tällainen ihmisen ymmärtäminen systeemisen näkökulman kautta laaja-alaiseksi moniosaajaksi ja tämän moniosaamisen kehittäminen on pajamenetelmän luonnollinen ominaisuus. Pajayhteisön ja tulevaisuudentutkimuksen yhtenä erityisvahvuutena voidaankin pitää sitä, että niiden avulla on mahdollista kehittää monia erilaisia lahjakkuuden alueita ja osaamista samassa paketissa. Tästä monilahjakkuuden teemasta lisää edempänä kohdassa “Omapäinen oppija”.

Neljäs Illichin kritiikki koskee käänteistuottavuuden (counterproductive) periaatetta, jonka yhteys pajakonseptiin on välillinen. Käänteistuottavuudella Illich tarkoittaa keinoja, joilla alun perin hyödylliset prosessit tai järjestelyt kääntyvät negatiivisiksi. Tietyn optimitason ohitettuaan prosessi muuttuu tuottamattomaksi. Esimerkiksi useimmissa suurkaupungeissa on saavutettu liikennetiheys, jossa sinänsä hyödyllisistä kulkuvälineistä saatu hyöty jatkuvasti heikkenee. Jokainen uusi auto hidastaa kulkemista paikasta toiseen.

Delfoi-koulutukseen on vuosien varrella hakeutunut selkeästi hahmotettava ryhmä “yliopiskelleita” opiskelijoita, joilla saattaa olla useita tutkintoja ja formaaleja suorituksia ilman vastetta työelämästä. Heille opintomatka Delfoihin on joissakin tapauksissa ollut merkityksellinen juuri siksi, että se on vapauttanut suoraan suhteeseen oman osaamisen ja siihen kohdistuvan kysynnän välillä. Pajassa pölyttyvät myös meta-asenteet, kun Teknillisen yliopiston insinöörit lainaavat systemaattisuutta Aalto-yliopiston taideopiskelijoille, jotka puolestaan herkistävät muita opiskelijoita yllättävillä lähestymistavoillaan kuten dialogilla kuvien kautta.

Pajakonseptissa on vastattu Illichin oppimisen vieraantumiskritiikkiin avaamalla oppimishaluisille pääsy oppimisresursseihin missä tahansa elämänvaiheessa. Tietäjille ja taitajille on samalla tehty mahdolliseksi jakaa osaamistaan niille, jotka haluavat kehittää omaa osaamistaan eli oppia. Merkittävää on myös se, että pajan yhteisillä foorumieilla luodaan osallistumismahdollisuus niille, jotka haluavat julkisesti argumentoida jonkin asian puolesta tai jotakin vastaan. Jokaisessa pajassa avataan ja käynnistetään keskustelua jostakin yhteiskunnallisesta kiistakysymyksestä, jonka tulevaisuus on avoin. Sehän on samalla jokaisen onnistuneen Delfoi-tutkimuksen lähtökohta.

Omapäisesti erilainen

Pajatoiminta perustuu ajatukseen, jossa yhteisöllisyys ei synny samuudesta vaan erilaisuudesta. Näin sitä kuvaa Delfoi-opiskelija Aila Paaso vuonna 2007.

Mikkelissä toimiva paja on yhteinen areena, jonne kokoontuu eri puolella Suomea toimivia innostuneita tutkijoita, opiskelijoita ja erilaisissa hankkeissa toimivia henkilöitä. Pajassa kuullaan tulevaisuuden tutkimukseen liittyvien asiantuntijoiden ja tutkijoiden tietoiskuja. Delfoi-menetelmää opiskelevat esittelevät töitään ja heitä opponoivat ja konsultoivat alan huippuasiantuntijat. Ohjausta ja tukea saa myös netin kautta, ja asiantuntijaluentoja voi katsella videoituna. Pajassa on imua. Delfoi -pajatyöskentely edustaa uudenlaista ajattelua ja toimintaa. Jokainen opiskelija hakee ja saa sitä, mitä tarvitsee päästäkseen työssään eteenpäin. Ohjaus on yksilöllistä, ja pajan henki innostava ja myönteinen. Myös pajassa opiskelevien ”persoonien” ryhmähenki on loistava; luovuus ja huumori kukkivat, ja tulosta syntyy! Tiedon ja osaamisen jakaminen synnyttää uutta ajattelua ja näkökulma omaan hankkeeseen ja työhön avartuu. Osaamisen verkostot laajenevat ja prosessissa muodostuu uusia mielenkiintoisia osaamisen yhteyksiä erilaisten asioiden ja toimijoiden välille.

Aila Paason reissaaminen kerran kuukaudessa Iijoen törmältä Mikkeliin on saanut onnellisen lopun. Ammatillisen opettajan osaamisen tulevaisuutta koskeva Delfoi-tutkimus on valmis ja väitöskaronkka tätä kirjoitettaessa edessä (väitös Lapin yliopistossa 25.2.2010). Viiden vuoden Delfoi-koulutus on tänä vuonna kypsyttämässä useita muitakin väitöksiä. Kukin niistä on omansa näköinen, mutta kaikissa niistä on myös jotain yhteistä.

Delfoi-verkkokurssin lähtökohta on alusta alkaen ollut oppilaitos- ja professiorajojen ylittäminen sekä horisontaalisesti että vertikaalisesti. Delfoi-opiskelijat ovat “monenkirjavaa sakkia” kuten eräs opiskelijoista on ryhmäänsä kuvannut. Alaluvun otsikko on lainaa tekniikan ja taiteen yhtymäpisteistä väitöskirjaa Teatterikorkeakoululle valmistelevalta Ari Lepoluodolta. Arin mukaan omapäinen oppija ei tunnista instituutioiden välisiä rajoja. Häntä on vaikeaa asettaa mihinkään valmiiseen lohkoon ja juuri siksi hän omaa valmiudet jonkun uuden ja tuntemattoman luomiseen.

Ari kertoo, että aikoinaan hän joutui valitsemaan insinöörin ja taiteilijan töiden välillä. Vasta paljon myöhemmin hän ymmärsi, ettei kukaan kiellä häntä yhdistämästä kumpaakin osa-aluetta omassa työssään. Nykyisin audiovisuaalisena suunnittelijana hän liikkuu taiteen, teknologian ja viestinnän rajapinnoilla. Seuraavalla tavalla Ari kuvaa omaa omapäisyyttään oppijana:

Leonardo da Vinci on yksi suosikkihahmoni. Jos Leonardo olisi otettu nykyaikaan ja hänet olisi laitettu ammatinvalintakokeeseen, en tiedä mitä olisi tapahtunut. Luultavasti hänen olisi käsketty keskittää voimansa vain yhteen alueeseen. Hänen osaamisensa ei kuitenkaan ollut minkään osa-alueen ytimessä vaan rajapinnoilla. Oma kiinnostukseni jatko-opiskelijana Teatterikorkeakoulussa liittyy sellaisiin ammatteihin, joissa on teknologia ja taide läsnä — missä saman henkilön työtehtävissä ovat useat ammatit läsnä.

Delfoi-kurssi tarjoaa sekä verkossa että kerran kuukaudessa Otavan Opistossa paikan omapäisyydelle. Itse asiassa voidaan sanoa, että Delfoi-kelkkaan lähteminen vaatii jo Lepoluodon määrittelemää omapäisyyttä eli kykyä toimia instituutioiden väleissä, reunoilla ja koloissa. Se vaatii kykyä astua tilaan, jota ei vielä ole olemassa. Se vaatii rohkeutta luoda oma tilansa ja paikkansa, uskallusta ajatella eri tavoin, vastoin totunnaista. Kun tulevaisuutta tutkitaan, valmiiseen maailmaan astuminen ei ole edes mahdollista.

Ensinnäkin, tulevaisuudentutkimuksessa käytetään käsitettä proaktiivisuus. Tällä tarkoitetaan tahtoa ja kykyä ottaa tulevaisuus omiin käsiin ja tehdä siitä paras mahdollinen. Usein tulevaisuudentutkimus mielletään arkipuheessa pelkästään ennakoimiseksi, valmistautumiseksi olemaan joustava ja oppimaan keinoja ja menetelmiä, joilla ottaa vastaan erilaisia tulevaisuuden tuomia tilanteita ja haasteita. Proaktiivisen ajattelun mukaan tämä ei riitä: vaaditaan myös aktiivista panosta tässä hetkessä, rohkeutta ja halua tehdä nykyhetkessä sellaisia valintoja ja päätöksiä, joiden seurauksena tulevaisuudesta voikin tulla erilainen kuin odotettiin — parempi. Siis ei vain sitä, että vahvistetaan haarniskoita ja hankitaan uusia osaamisia ja taitoja, vaan myös joskus sitä, että uskalletaan astua aivan uudelle tielle.

Toiseksi, tulevaisuudentutkimus sisältää jo lähtökohtaisesti ajatuksen hypystä tuntemattomaan. Tulevaisuutta ei voida ennustaa sanan perinteisessä merkityksessä eikä sitä voida tutkia suoraan samalla tavalla kuin esimerkiksi solun rakennetta, liito-oravan levinneisyyttä papanoiden perusteella tai vaikka energian kulutuslukemien vaihteluita erilaisissa sääolosuhteissa (ks. esim. Bell 1997, 174). Tulevaisuus ei ole olemassa tässä hetkessä samassa mielessä konkreettisena kuin nykyhetki tai dokumentteina, muistoina ja esineinä kuten menneisyys. Tulevaisuutta ei vielä ole fyysisessä maailmassa olemassa, vaan se on olemassa nykyisyydessä toisenlaisella tavalla (Kamppinen & Malaska 2002; Niiniluoto 1993, 1999, 2009): vaihtoehtoina, jotka koostuvat intentioista, toiveista, peloista ja muutamista erityisesti luonnonlakeihin sidotuista säännönmukaisuuksista, joiden välisestä vuorovaikutuksesta muodostuvana siitä kerran tulee totta. Näistä vaihtoehdoista — monista mahdollisista maailmoista — voidaan saada tietoa tulevaisuudentutkimuksen parissa kehitettyjen menetelmien avulla.

Kolmanneksi, tulevaisuudentutkimus on luonteeltaan monitieteistä. Erilaisista ilmiöistä ja tapahtumisista voidaan saada syvällisempi ja mielenkiintoisempi, ehkä myös hyödyllisempi kuva, kun niitä tarkastellaan monitieteisesti ja laaja-alaisesti. Monitieteisyys vaatii opiskelijalta rohkeutta astua oman turvallisuusalueensa ulkopuolelle. Kokemus monitieteelliseen ympäristöön astumisesta vastaa vieraaseen maahan matkustamista kielitaidottomana.

Julia Kristeva (1992) kirjoittaa muukalaisuudesta toiseuden kokemuksena. Hänestä jokaisen pitäisi joskus kokea muukalaisuus itsessään. Kristevan mukaan jokainen yksilö tarvitsee muukalaisuuden kokemusta voidakseen ymmärtää toisia itsestään erilaisina ja silti tärkeinä. Omassa oppialassa opiskelijalla ei ole mahdollisuutta kokea toiseutta ja muukalaisuutta. Hän voi tunnistaa ja kokea vierauden kokemuksia, mutta toiseuden kokemus ei ole synonyyminen vierauden kokemukselle. Vierautta tunnetaan jotakin sellaista kohtaan joka on tunnettu tai tunnetaan omaksi. Toiseutta tunnetaan suhteessa johonkin sellaiseen, joka koetaan itselle täysin vieraaksi. Yhtenä Delfoi-kurssin saavutuksena voidaankin pitää omapäisen oppilaan tuomista dialogiseen suhteeseen hänelle entuudestaan vieraiden asioiden kanssa. Samalla olemme tavallaan kaikki toisia, muukalaisia yhdessä tämän jännittävän matkan alussa, matkan, jota kutsutaan tulevaisuudeksi.

Lähteet

Bahtin, M. (1995/1965) François Rabelais: Keskiajan ja renessanssin nauru. Suomentaneet Paula Nieminen ja Tapani Laine. Like. Helsinki.
Bell, W. (1997) Foundations of Futures Studies Vol. 1. ja Vol. II. Transaction Publishers. New Brunswick. 365.
Illich, I. (1971) Deschooling Society. ISBN 0060121394.
Illich, I. (1973) Tools for Conviviality. Fontana. London.
Illich, I. (1975) Medical Nemesis: The expropriation of health. Marian Boyars. London.
Illich, I. et al (1977) Disabling Professions. Marion Boyars. London.
Kamppinen, M. & Malaska, P. (2002) Mahdolliset maailmat ja niistä tietäminen. Teoksessa Kamppinen, M., Kuusi, O. & Söderlund, S. Tulevaisuudentutkimus. Perusteet ja sovellukset. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki, 53-115.
Kristeva, J. (1992). Muukalaisia itsellemme. Helsinki: Gaudeamus.
Kuusi, O. (1996). Asiantuntijatiedon jalostaminen tulevaisuudentutkimuksessa. Futura. Vsk. 15, No. 4, 8-16.
Kuusi, O. (1999) Expertise in the Future Use of Generic Technologies. VATT Research Reports 59, Helsinki

Linstone, H. A., & Turoff, M. (toim.) (2002) The Delphi Method: Techniques and Applications. http://is.njit.edu/pubs/delphibook/ )

Linturi, H. (2007) Delfoin metamorfooseja. Futura 1/2007.
Niiniluoto, I. (1993) Tulevaisuudentutkimus — tiedettä vai taidetta? Teoksessa Vapaavuori, M. (toim.): Miten tutkimme tulevaisuutta? Tulevaisuuden tutkimuksen seura, Helsinki.
Niiniluoto, I. (1999) Voidaanko tulevaisuudesta tietää? Teoksessa Rydman, J. (toim.) Matkalla tulevaisuuteen. Tieteellisten seurain valtuuskunta, Helsinki.
Niiniluoto, I. (2009) Futures Studies: Science or Art? Futura. Vsk. 28, No. 1, 59-64.
Saurén, K-M (2008) Asiantuntijavalta – koulutettu mielikuvitus. Systemaattinen analyysi Ivan Illichin tuotannossa esitetystä köyhyyden modernisoitumisesta kulutusyhteiskunnassa Acta Universitatis Lapponiensis 147. Rovaniemi: Lapin Yliopisto.
Surowiecki, J. 2004. The Wisdom of Crowds: Why the Many Are Smarter Than the Few and How Collective Wisdom Shapes Business, Economies, Societies and Nations Little, Brown ISBN 0-316-86173-1.
Tapio, P. (2002). The Limits to Traffic Volume Growth. University of Helsinki, Helsinki.
Turoff, M. & Starr, R. H. (1996) Computer Based Delphi Processes. Teoksessa Adler and Ziglio (toim.) Gazing Into the Oracle: The Delphi Method and Its Application to Social Policy and Public Health, London, Kingsley Publishers.

Kirjallisuus

Kamppinen, M., Kuusi, O. & Söderlund, S. (2002) Tulevaisuudentutkimus. Perusteet ja sovellukset. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki
Saurén, K-M (2008) Illichin utopia: toivon ja tasa-arvon pedagogiikka. Teoksessa Lanas, M., Niinistö, H. & Suoranta, J. (toim.) (2008). Kriittisen pedagogiikan kysymyksiä 2. Tampere: Tampereen yliopiston kasvatustieteiden laitos.
Saurén, K-M (2008) Kouluton ja kasvattava yhteiskunta – Illichin utopia. Teoksessa Määttä, K. & Uusitalo, T. (toim.) (2008). Kasvatuspsykologian näkökulmia ihmisen voimavarojen tueksi. Rovaniemi: Lapin yliopistokustannus.
Saurén, K-M (2008) Oppimisverkot, silta koulutusyhteiskunnasta kasvattavaan yhteiskuntaan. Systemaattinen analyysi Ivan Illichin teoksesta Deschooling Society. http://olos.ulapland.fi/onayte/julkinen/upl.php?c=ONAYTE&f=5471.pdf .
Turoff, M. (2009) Prof. Murray Turoff´s interview for eDelphi society http://www.viddler.com/explore/otavanopisto/videos/46/

Toimintaympäristöjä
Delfoi-kehittäjäyhteisö http://edelfoi.ning.com
eDelfoi-verkko-ohjelmisto http://www.edelphi.fi
Pajasivusto http://paja.internetix.fi
Internetix Campus http://www.internetix.fi
Metodix http://www.metodix.com
Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskus http://www.tse.fi/tutu
Tulevaisuudentutkimuksen VerkostoAkatemia http://www.tse.fi/tva Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry http://www.futurasociety.fi